2012/06/11

Tila-helmiä siksakkia

Tila-helmeily jatkuu:



Mallin näin jossain vaiheessa hakukoneen kuvahaussa jonkun tekemänä, en muista missä. Idea tuli sieltä, toteutus on oma. Lukoksi laitoin nk. katedraalihelmen.

2012/05/24

Tuplakierrekaulakoru

Törmäsin kivaan ja helppoon kesäkoruohjeeseen ja tein siitä oman versioni:



Ohje on Summer Forest Pendant and Double Spiral Rope Necklace. Muutin värejä ja lukonkiinnitystapaa sekä laitoin keskelle kaarevan metalliputkihelmen enkä noita isompia siemenhelmiä. Koru syntyy tosiaan kivan nopeasti ja helposti paksuuteensa nähden. Lankaa tarvitaan tosin minusta lähemmäs 4 metriä eikä 3 metriä niin kuin ohjeessa sanotaan. Vähän jäi päättelylanka turhan lyhyeksi muuten, tai oikeastaan lanka tahtoi loppua kesken. Tosin näin paksun korun voi jättää aika lyhyeksi.

Keskiöhelmenä on "Intian akaatti".

2012/05/16

Tila-helmistä rannekoru

Tähän saakka ostamani Miyukin tila-helmet (nuo litteät neliskulmaiset joissa kaksi reikää) ovat saaneet kiltisti odotella pakkauksissaan, sillä en ole oikein osannut käyttää niitä. Niinpä päätin katsoa netistä jonkin helpon perusohjeen jolla pääsisin vauhtiin. Syntyi seuraava kesäinen rannekoru. Ohje oli Easy Tila Bead Ladder Stitch Bracelet. Omani eroaa vain lukon kiinnitystavan suhteen.




2012/05/14

Pikkusydämet

Pidän aivan hirveästi näistä pienistä akaattisydämistä. Halusin tehdä yksinkertaisen ja huolettoman arkikorun, ja tässä lopputulos. Lankaan tehty rannekoru jossa kivisydämet, delicoja, pari tila-helmeä ja kierrätysnappi. Yksinkertaista, mutta kivan pirteän kesäistä.


2012/03/06

Snowberries eli lumimarjoja

Joskus viime vuoden puolella satuin näkemään Varvaran sivustolla kivannäköisen kaulakoruidean ja -mallin. Nimittäin tuon vaaleansinipohjaisen Snowberries-korun. Päätin yrittää jäljitellä mallia ja luonnostelin suunnilleen samannäköisen kuvion ns. korumallipaperille (eli graphpaper, jollaisia voi tulostaa itselleen esim. täältä). Koru on idealtaan yksinkertainen, mutta koska jokaisessa säikeessä on erilainen järjestys helmiä, kesti itse toteutus aika kauan. Varsinkin kun minulla ei ollut tasaisenkokoisia helmiä mitä käyttää. Välissä minun oli pakko laittaa projekti syrjään kuukaudeksi kun turhauduin hitaaseen edistykseen. Viime kuussa otin kuitenkin taas härkää sarvista ja tein korun loppuun. Lopputulos ei ole niin siisti kuin Varvaran, mutta olen silti iloinen siitä, etten antanut periksi. Opin taas yhtä ja toista helmeilyyn liittyvää ja kyllä koruakin on tullut pidettyä.


2012/03/05

Delicat käyttöön

Tein uusista delicahelmistäni ädilleni syntymäpäivälahjaksi rannekorun. Malli on Rachel Nelson-Smithin kirjasta Seed Bead Fusion. Kuvion ja väriyhdistelmän valinta oli aika vaikeaa pienestä kokoelmastani, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen. Pistaasinvihreä, kultainen roosa, hopea ja tummanharmaa muodostivat mukavan yhdistelmän, joka on vähän romanttisen vanhanaikainen mutta samaan aikaan silti pirteä. Olen iloinen, että onnistuin tekemään näin "aikuisen" korun.

Äh, en saa kuvaa korusta asettumaan blogiin oikein päin. Toivottavasti saan sen lisättyä piakkoin. (No nyt onnistui. Olipas vaikeaa. Ja ilmeisesti Blogger-bloggaajat ovat painineet tämän samaisen ongelman kanssa ainakin kaksi vuotta nettikeskusteluista päätellen.)

2012/01/31

Vaihteeksi luonnonmateriaaleja

Tänään täytin todella pitkäaikaisen suunnitelman, eli kaivoin laatikonpohjalta esiin memory-vaijerini ja tein siitä rannekorun. Huomasin myös, että leikkurini ei todellakaan päde tähän tavaraan. Onneksi memory wire oli jo sopivankokoisissa pätkissä, joten pääsin työhön käsiksi. Syntyi tällainen siemenaiheinen rannekoru. Kiva rento lopputulos minusta. Siemenet ovat aitoa luonnonmateriaalia, mutta pusseissa ei lue mitä siemeniä ne tarkkaan ottaen ovat.


Sateenkaari ja opaali

Eilen tein pitkästä aikaa pari kaulakorua. Ensimmäisestä en ole aivan varma oliko lopputulos tyydyttävä, sen näkee vasta käyttämällä korua. Toisesta  pidän paljonkin. Afrikan opaali on todella kaunis kivi.

Sateenkaarijadea ja lasisia siemenhelmiä.



Afrikan opaalia, tummanpunaisia lasisia siemenhelmiä sekä punainen jaspis.


Delica-helmiä

Delica-helmet ovat säännöllisen sylinterin muotoisia siemenhelmiä. Ne ovat kaikki samanmuotoisia, toisin kuin useimmat (halvemmat) siemenhelmet, ja soveltuvat siksi todella hyvin helmipunontaan. Paha vain, että ne ovat todella kalliita, varsinkin harrastelijalle joka ei myy luomuksiaan. Olen pitkään halunnut kokeilla niitä, ja viime Budapestin reissulla kävin sitten ostamassa pienen satsin. Vähän halvemmalla lähti kuin Suomesta, mutta ei tämä silti hullunhalpaa ollut. Onnellisena omistajana haluan silti esitellä tätä aarretta vähäsen :).

Tämänkertainen Budapestin saalis.

Ovathan nuo niin ihania. Mutta voi miksi niiden täytyy maksaa niin älyttömän paljon? Mikrosirujakin varmaan tuotetaan halvemmalla. Tai sahramia.

2012/01/10

Joululahjakukkia: tulppaani, vuokko, callalilja

Tänäkin vuonna tein muutaman lahjan helmistä. Tuloksena pari helmikukkaa ja rintakorua. Unohdin tietenkin ottaa valokuvia kukista ennen kuin olin jo paketoimassa niitä, siitä syystä näin oudot esillepanot.


Tulppaani Donna DeAngelis Dicktin mallin mukaan. Jouduin kermanväristen helmien vähyyden vuoksi tekemään kukasta kaksisävyisen, alkuperäisestä mallista poiketen. Tyviväri on hyvin vaalea "maitokahvi", ja onneksi se ei minusta saa kukkaa näyttämään kuihtuneelta.


Tämä on French Anemone, eli "ranskalainen vuokko". En löytänyt virallista suomenkielistä vastinetta tälle kukkatyypille, mutta vuokko kuitenkin on kyseessä. Tämäkin malli on Donna DeAngelis Dicktin.
 Lopuksi tein pari pienempää minilahjaa, eli kaksi rintakorua. Ne ottavat etäisesti mallia callaliljasta, ja idea on peräisin tästä Jendoylebridalin Flickr-kuvasta, josta sitten otin mallia. Terälehti on ranskalaista helmikukkatekniikkaa, kun taas lehti on tehty viktoriaanisella tekniikalla.